tiistaina

15. Postailutaukoa!

Anteeks kauheest ku en oo päässy postailee, mutta nyt viikonloppuna julkaisen sen videopostauksen viime viikonlopulta! Mutta nyt kerron eilisestä tunnista Rutun kanssa ja muuta, ikävä kyllä kamera jäi talliin ja kuvaajaakaan ei ollut, joten kuvia ei nyt ole :(

Eli menin Rutulla <3 Ja mentiin esteitä, oltiin edellisellä kerralla toivottu et voitaisiin hypätä. Mentiin salmiakkia, eli takapäädystä tolppaesteelle(ristikko->pysty), renkaan ympäri ja minttu-pinkille maapuomille, renkaan ympäri portin vierestä ja samanlaiselle maapuomille jonka jälkeen vielä renkaan ja seinän välistä tumman vihreelle kavaletille. Annettiin ohjeiksi olla tarkkana ulkopohkeen kanssa ja monet toistot jouduttiin tekemään heppojen mennessä ohi ja kun käännös oli aika tiukka. Mutta ristikolle piti Rutun kanssa mennä ravissa ihan vaan sen takia, että poni pysyy lapasessa! Hyvä lähestyminen tuli ja hieno hyppy, poni kuunteli hienosti! Itse sain nostaa laukan, eli ei hosunut tai sählännyt yhtään omiaan. Pystylle(oiskohan ollu joku 40-50cm) saatiin tulla laukassa ja nostin hyvissä ajoin laukan ja otin rytmin, vähän tuli hassuja hyppyjä parista, mutta oli hyvä sitten kumminkin. Tosin väsyi toki loppua kohden, joten rytmiä sai muistutella tai katosi ja muuttui epätasaiseksi, minkä takia tuli pari huonompaa hyppyä. Puomit poni meni tasaisesti eikä juurikaan hyppinyt ja kavaletti tuli kaikissa korkeuksissa hyvin, joten olen tyytyväinen!

Ja nyt vielä lukijoille sen verran, että mulla on tulossa eräänlainen "tapahtuma" ratsuilun maailmassa tässä ihan lähiaikoina, joten siitä sitten jotain mukavaa (;

Sori etten saa tot alempaa isoks, blogger lagii -.-

3 kommenttia:

  1. Uuu... Mikäköhän tapahtuma? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat miettiä itekses ku oot tulos mukaan ;) mutt älä paljasta?(;

      Poista
    2. Mitäpä jos paljastan? xD No en pikku Mursu ♥

      Poista